Eksyin Sellosalin Rytmiseen Rutistukseen (17.11.) lähinnä Kauko Röyhkän takia. Tai oikeastaan sen takia, että hyvä ystäväni on innokas Röyhkä-fani. Minulta ei voi odottaa musiikin suhteen minkäänlaista asiantuntemusta... (Ellei sitten orkesterilaitoksen historian ja grungen + sukkahousuhevin tuntemusta lasketa tällaiseksi.) En anna tämän hämätä itseäni. Olen nimittäin sitä mieltä, että melkein parhaimpia taide-elämyksiä saa juuri silloin, kun aivotoiminta on nollissa ja pystyy oikeasti keskittymään fiilistelyyn itse tilanteessa. Tämä pätee meikäläisellä etenkin musiikin suhteen. Jälkikäteen voi tilanteen tietty aina analysoida puhki, poikki ja sillä tavalla pilata itseltään sen alkuperäisen nautinnon.  

Sellosalin Rytminen Rutistus oli äärimmäisen leppoisahenkinen tapahtuma. Akustista rytmimusiikkia persoonallisten tulkitsijoiden voimin lupailtiin ja sitä myös tuli. Esiintyjien taso oli vaihteleva - persoonallisia olivat kyllä kaikki. Välillä käytiin maistelemassa viiniä ja olutta – olisipa sieltä ruokaakin saanut. Sisään tullessa käteen lykättiin festariranneke, joten tiloista olisi päässyt vähemmän kiinnostavien esitysten kohdalla ulos ja läheiseen baariin. Sellosalin aulassa soitteli dj, joka ilmoitteli aina välillä, missä itse konserttisalissa mennään. Rutistus ei ollut loppuunmyyty, mikä puolestaan teki tilanteen vielä entistä leppoisammaksi. Pääkaupunkiseudulla täytyy aina nauttia siitä, kun ei jossain kulttuuritapahtumassa joudu ryysimään ruuhkassa. Kertakaikkisen mainiota, sanon minä – tällaista lisää! 

Itse musiikkitarjonnasta sen verran, että alkuun päästiin Röyhkällä, välillä kuultiin muun muassa "tuulikoneita", Pauli Hanhiniemeä ja Marjo Leinosta. Konsertti päättyi Risto-nimisen yhtyeen keikkaan, josta olisin varmasti nauttinut enemmän jossain hieman erilaisessa tilassa, tilanteessa ja promilleissa. (Osuvissa promilleissa ne tuulikoneetkin olisivat muuten varmaan kuulostaneet ihan hyviltä. Nyt ei.)

Kauko Röyhkä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Niin onnellisen säteilevänä tuo tuore isä meille esiintyi. Hekotteli biisien väliin tyyliin: "mä lopetan ihan kohta ja menen katsomaan mun poikaa". Minulle, Röyhkän tuotantoa tuntemattomalle, kerrottiin, että settiin mahtui vain muutama "hitti". No kyllähän minäkin muutaman biisin tunnistin. Vaikkakin suurimpaan osaan olin tutustunut lähinnä TeeSuurosen tulkintoina. Mutta ihan kivastihan tuo Kaukokin niitä veteli ;) TeeSuuronen on kyllä söpömpi kuin Kauko ja vie ulkomusiikilliset pisteet kuusi-nolla.

Mulle henkilökohtaisesti tuossa konserttirykelmässä vielä Röyhkänkin yli nousi Marjo Leinonen, jota pääsin kuulemaan nyt ensi kertaa livenä, ja johon ihastuin ihan totaalisesti. Hänellä on uskomattoman makea ääni ja esiintymistyyli.

Esteettisen Elämyksen pisteissä Rytminen Rutistus saa minulta arvosanan 4- ee. Arvosanaa laskee hieman esitysten tason vaihtelevuus, etenkin tuulikonemies ja se pianonpimputus, joka oli laitettu Hanhiniemen taustalle. Runsaasti plussaa tulee toteutuksesta ja leppoisasta tunnelmasta, jota edes Sellosalin "asiallisuus" ei onnistunut pilaamaan.