Tällä viikolla tuli osoitettua myös pientä kylttyyristä aktiivisuutta. Kävin Helsingin kaupungin taidemuseossa, Sally Mannin valokuvanäyttelyssä. Mannin näyttelyn vanhimmissa kuvissa esiintyvät hänen lapsensa ja ne uusimmat käsittelivät kuolema/elämätematiikkaa. Näyttely on saanut runsaasti palstatilaa lehdissä. Lähinnä on puhuttu niistä kuvista, jotka Mann on ottanut lapsistaan. Ne kun herättivät Jenkeissä jonkinlaista kohua - lasten alastomuutta paheksuttiin.

Mielestäni Mannin lapsistaan ottamat kuvat olivat tavattoman mielenkiintoisia ja kauniita. Lapsipornosta puhuminen niiden yhteydessä on jokseenkin kummallista – pervous on tässä tapauksessa katsojan silmässä. Pikemminkin pohtisin sitä, mitä Mannin lapset ovat teini-iässä tykänneet siitä, että heidän alastonkuviansa levitellään pitkin maailmaa.

Myös Mannin kuolemaa käsittelevät kuvat olivat omituisella tavalla viehättäviä ja samalla karmaisevia. Niinpä voin ihan lämpimästi suositella näyttelyä ainakin kaikille valokuvataiteesta kiinnostuneille – etenkin kun samalla hinnalla pääsee perehtymään Juhana Blomstedtin abstraktiin taiteeseen. (Vaikkakin, kuten J.B. itse asian totesi, abstraktia taidetta ei ole oikeastaan olemassa, sillä ihmismieli muodostaa ei-esittävän taideteoksen pohjalta kuitenkin omat mielikuvansa.)

Kokonaisuutena antaisin näyttelyille yleisarvosanan 3½ ee. Ihan hyvät pojot siis. Perjantai on muuten paras päivä visiteerata tässäkin museossa, sillä sisään pääsee ilmaiseksi ja "samaan hintaan" vielä naapuriin, kulttuurien museon ulkoisesti upeita näyttelyitä tutkailemaan.

***

Ystävättäreni onnistui herättämään minussa Mannin kuolemakuvia tutkaillessamme suurta kunnioitusta: hän arvasi oikein sen, että  Mann oli käynyt kuvaamassa osan kuvistaan FBI:n ruumispuistossa. "Ruumispuisto", alue jolle jätetään ruumiita mätänemään, oli aivan käsittämätön ajatus minulle. Dekkaeita harrastava ystävättäreni sen sijaan piti sitä tismalleen yhtä erikoisena asiana kuin päivittäistä kaffikuppostaan.

Näin ollen tuli jälleen kerran todistettua, että dekkareiden lukeminen on yleissivistävää ja kannattaa. Onneksi lukupiirini seuraava kirja onkin dekkari – tai kokoelma arvostettujen dekkaristien novelleja. Tuleepahan perehdyttyä siihenkin genreen edes jollain tasolla. Uskon saavani tästä lajityypistä nyt keskimääräistä enemmän irti, kun pääsen lukupiirin puitteissa keskustelemaan aiheesta aktiivisten dekkarinarkkien kanssa.

Lukupiirin ulkopuolisista lukuharrastuksista sen verran, että aloitin juuri Juha Itkosen uusimman romaanin.  Juu, niin, juuri sen joka on Finlandia-ehdokkaana. En ole kuitenkaan langennut tuon kirjallisuuden markkinointikikan loveen. Itkonen nyt vaan sattuu lukeutumaan lempikirjailijoihini. Ehkäpä siksi, että hän on erinomaista vuosikertaa ja tästä syystä koskettaa minua erityisesti. 

"Kohti" vaikuttaa ihan lupaavalta kirjalta. Ainoa mikä minua huolestuttaa on se, että ainakin yksi päähenkilöistä on keski-ikäinen mies... Ominaisuus, joka tavanomaisesti saa hälytyskelloni soimaan - etenkin kun kyseessä on suomalainen kirjallisuus.