Syksyn "kohunäytelmä" on nähty ja kokemus oli varsin mielenkiintoinen. Omat odotukset oli asetettu aivan liian korkealle, joten tiedossa oli, että jonkintasoinen pettymys saattaisi olla luvassa. Kaiken sen kohun jälkeen oli itsestään selvää, että näytelmä ei voi olla kovin raflaava – olihan ne "parhaat palatkin" selostettu useaan otteeseen lehdissä. En tosin vaivautunut lukemaan muita arvioita/selostuksia/keskusteluja, kuin niitä, jotka julkaistiin Hesarin sivuilla. Tästä huolimatta yksityiskohtaisilta tiedoilta näytelmän sisällöstä ei voinut välttyä – niitä tipahteli sen yhden marraskuisen viikon aikana joka kerta, kun kulki ärrän ohitse ja silmät osuivat lööppeihin.

Inhoan yli kaiken sotaromaaneja ja –elokuvia. Niinpä mulla on viha-rakkaus –suhde myös "Tuntemattomaan sotilaaseen". Väinö Linna on yksi rakkaimpia kirjailijoitani, sillä "Täällä Pohjantähden alla" on keskeinen syy siihen, että lähdin lukemaan historiaa. Tuntemattoman luin hampaat irvessä läpi, juuri opintojen aloittamisen alla, sillä tuumin sen kuuluvan jokaisen suomalaisen ja etenkin historioitsijan yleissivistykseen. "Isänmaallinen polte rinnassani" tai romskun viehättävä murreskaala eivät riittäneet vakuuttamaan minua siitä, että kyseessä olisi ollut millään tasolla kiinnostava kirja. En vaan jaksanut innostua niistä äijistä siellä metsässä, jotka kutsuivat toisiaan sukunimillä ja ammuskelivat näkymätöntä vihollista sellaisilla aseilla, joiden nimiä en pystynyt erottamaan toisistaan. En päässyt siihen kirjaan sisälle millään tasolla.

Tästä huolimatta olen elämäni aikana nähnyt useita Tuntemattoman näyttämösovituksia ja sen elokuvankin – ainakin osittain – aivan liian usein. Jostain syystä hakeudun kerta toisensa jälkeen tilanteisiin, joissa joudun kohtaamaan Tuntemattoman uudestaan, uudestaan ja uudestaan…

Verrattuna kaikkeen aikaisempaan tämän taideteoksen ympärillä kokemaani, Smedsin tuntematon oli ylivoimaisesti mielenkiintoisinta, mitä teemasta on saatu irti. Hirviää visuaalista tykitystä… Välillä näyttämöllepano oli tavattoman kaunista ja herkkää, välillä uskomattoman rujoa ja yksinkertaistettua. Massiiviset videoscreenit ja muut tekniset hässäköinnit toivat mieleen tutut aloittelevat näyttelijät, jotka ylioppilasteatterinäkökulmasta aina jaksoivat ihmetellä laitosteattereiden massiivisia lavasteita ja puvustuksia. Tässä olisi taas ollut heille päivittelemistä yllin kyllin. 

Käsikirjoituksesta sen verran, että se oli mielestäni jossain määrin sekava. Välillä oli vaikeaa erottaa sitä, että kommentoitiinko kohtauksessa nyky-yhteiskuntaa, kirjaa, Suomen historiaa, Kansallisteatteria instituutiona vai mitä. Näytelmää vietiin eteenpäin suunnilleen alkuperäistekstin mukaisesti, väliin heiteltiin sitten jos jonkinlaista kommenttia ja yleensä oli sellainen tunne, että kaikkia näytelmän esiinnostamia teemoja kommentoitiin samanaikaisesti.

Menee siis varmasti muutama päivä, ennen kuin näytelmän saa pureskeltua läpi, puhki ja poikki ja lopullinen mielipide on muotoutunut. Ihan hyvä, sillä ajatteluprosessin käynnistyminen on yleensä merkki siitä, että taideteos on koskettanut. 

No sen verran voin jo sanoa, että ainakin Smedsin huumori puree meikäläiseen. Hauskimpia paikkoja olivat ne, joissa Smeds kommentoi Kansallisteatteri-instituutiota ja sen arkkityyppistä yleisöä: ylentärkeitä setiä ja tätejä. Lempikohtauksiini kuului se, kun Koskela yritti laulattaa Punakaartilaisten marssia – koko yleisöllä. Yleisö lähti suomalaiseen tapaansa huonosti mukaan. Hetken yriteltyään ja räyhättyään, Koskelaa esittänyt näyttelijä ryntäsi lähimmälle Kansallisteatterin Muppet Show-tyyppiselle parvekkeelle, jossa istui pränikkärintainen "emeritus" kukkamekkoisine vaimoineen, ja näytti heille kaapin paikan. Pienen jurmutuksen jälkeen Koskela poistui ja emerituksen vaimo totesi, että: "Hui. Olipas raju kohtaus!"

Okei, ei ehkä avaudu näin kirjallisesti, mutta hauskaa oli.

Mun Tuntemattomat on nyt hetkeksi aikaa ja niin maan perusteellisesti suoritettu. Lopullisen arvion näytelmästä annan muutaman päivän päästä. Voin silti jo suositella näytelmää – syksyllehän aletaan piakkoin myydä lippuja. Vertailukohdaksi kannattaa käydä tsekkaamassa Mika Myllyahon Suomenlinnan Tuntematon. Sekin pyörii siellä ensi kesänä toista kauttaan.